Sivut

perjantai 5. lokakuuta 2012

CC: Classic kaatoi Dalenin



Classic otti tärkeän voiton Champion Cupin avauspelistä ruotsalaisesta IBK Dalenista maalein 3-2.
Ensimmäisessä erässä Dalen siirtyi jo 2-0 johtoon ja hallitsi erää, vaikka Classic pääsi yrittämään rankkariakin. Toisessa erässä Classic sai paremmin juonesta kiinni ja Nina Rantalan (1+2) ja Eliisa Alangon kahdella maalilla siirtyivät 3-2 johtoon. Tamperelaisjoukkue sai erässä vielä ottelun toisen rankkarinkin, mutta siitä ei lisäosumia syntynyt.

Kolmannessa erässä Classic oli pelillisesti todellisen jyrän alla. Dalen antoi hurjasti painetta Classicin pakeille ja montaakaan kertaa he eivät keskiviivan yli päässeet. Helpot ja nopeat pakkien avaukset puuttuivat ja jäivät hiukan turhaankin paineen alle kääntäen selkänsä kentän suuntaan. Onneksi kestivät paineen ja MV Kreeta Lakkala antoi kolmannen erän 23 torjunnallaan mahdollisuuden omalle joukkueelleen voittoon.

Eliisa Alanko valittiin Classicin parhaaksi pelaajaksi.

Classic ei pääse hirveästi huilaamaan, kun tänään jo 14.30 vastassa on sveitsiläinen Prihana Chur ja silloin pelataan IKSUn välttämisestä välierissä.

Classicin oma juttu ottelusta täällä.
Dalenin versio Ruotsiksi täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti