Sivut

perjantai 12. lokakuuta 2012

Liiga: Illan otteluna Tiikerit - Classic



Naisten Salibandyliiga jatkuu tänään yhdellä ottelulla, kun Tikkurilan urheilutalossa kohtaavat Tiikerit ja Classic

Kotijoukkue Tiikerit ovat aloittaneet kautensa kolmella tiukalla pelillä, sillä kaikki heidän ottelunsa ovat päättyneet vain maalin eroihin. Kaksi noista peleistä on ollut tappiollisia. Tiikerit lähtevät kuitenkin otteluun voitto alla, sillä heidän viimeisimmässä pelissä kaatui Koovee vieraissa maalein 2-3. Tiikereiden tehokkain kauden alussa on ollut Elina Enlund (3+1)

Tamperelaisella Classicilla on takana vasta kaksi ottelua, koska he kävivät viime viikonloppuna Uumajassa hakemassa Champions cupissa hopeaa. Molemmista peleistä on Classicilla alla voitot ja he lähtevät tähänkin peliin suurena ennakkosuosikkina. Eliisa Alanko (7+1) hallitsee Classisin sisäistä pistepörssiä ja 7 maalia kahteen peliin on hurja suoritus.

Jos Classicilla on ollut riittävästi aikaa palautua fyysisesti ja henkisesti rankasta viikonlopusta, niin ovat erittäin vahvoilla. Voi olla, että jollain pelaajilla painaa vielä Champions Cup, sillä neljä peliä neljään päivään (ja vielä kansavälistä vauhtia) on erittäin rankka rupeama ja ei ainoastaan fyysisesti. Fyysisesti ovat varmasti suurimmaksi osaksi palautuneet, mutta pääkopan palautuminen on myös erittäin tärkeää ja nähtäväksi jää, miten siitä on selvitty.

Tiikereiden ennakko.

Naisten SalibandyliigaaTikkurilan urheilutalossa: 19.30 Tiikerit - Classic

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti