Sivut

torstai 29. marraskuuta 2012

Keskiviikkoillan pelit



Keskiviikkona pelattiin kaksi ottelua.

Liiga
Erä III – Tiikerit 3-4

Tiikerit otti tärkeän voiton Mosahallista ja ratkaisi ottelun kolmannen erän tehohetkellä. Erä johti jo ottelua kolmannessa erässä 3-2, kunnes Tiikerit onnistuu kahdesti. Ensin Noona Björkman onnistuu tasoittamaan ottelun ja vain 16 sekuntia myöhemmin Eija Pasanen (2+0) tekee ottelun voitto-osuman.

Laura Still Tiikereiden maalissa torjui vain yhdeksän kertaa ottelussa. Tiikereiden painostuksesta kertoo Erän maalivahti Emma Tuomikosken 21 torjuntaa.

Viimeisistä playoff paikoista käydään erittäin kovaa taistelua ja voitto nosti Tiikerit nyt seitsemänneksi. Tasapisteissä on myös kahdeksas M-team ja pisteen edellä Koovee. Erän tilanne sarjassa näyttää hiukan huonommalta, sillä takana ovat vain PSS (piste eroa) ja SPV (kaksi pistettä eroa) ja ero playoff viivaan nousi nyt neljään pisteeseen.

Nuorten SM-Sarja
PSS – Classic 4-5

PSS kärsi kauden ensimmäisen tappion, kun viimeisissä peleissä hyvässä vireessä ollut Classic kävi hakemassa pisteet Auroralta. Ottelun voittomaali nähtiin ajassa 56.51, kun Laura Airila (2+0) laittoi pallon verkkoon.

PSS:n tehokkain oli pistepörssissä kolmantena oleva Henna Uljua (2+2). Classicin tehokkain oli Iida Soininen (1+2).

PSS johtaa tappiostaan huolimatta sarjaa neljän pisteen erolla KaPaan. Classic nousi playoff paikalle, mutta erot sarjassa, PSS:n jälkeen, ovat kohtuullisen pienet. Happeen jatkaa sarjassa viimeisellä paikalla.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Naisten liigan tasosta



Antti O. Arponen sohii muurahaispesää, kun kertoo Pääkallon blogissaan oman näkemyksensä naisten salibandyn tasosta. Jatketaan sohimista.. 

Blogissaan hän ehdottaa joukkuemäärän pienentämistä kahdeksaan ja sitä kautta nelinkertaista sarjaa eli pelejä tulisi yhteensä 28 kappaletta. Onko joukkuemäärän vähentämin varma tae sarjan tason nostoon? Varmasti osittain näin tulisikin käymään, mutta kehittämällä alempia sarjoja saataisiin varmasti kilpailua kovemmaksi. Yksi oikean suuntainen askel otetaan jo ensi kaudella, kun naisten I-divisioona muuttuu yksilohkoiseksi ja joukkuemäärä putoaa kahdella. Ensi kaudella joukkueita on sarjassa 12. I-divisioonan kulut nousevat ja muutamia sarjasta luopumisia nähdään taas. Tämä on varmasti oikea suunta, sillä alempia divareita kehittämällä alkaa varmasti tulevaisuudessa liigankin taso nousta. Ensi kaudella I-divisioonaan lähtevät mukaan ne joukkueet, joilla on taloudelliset mahdollisuudet pelata myös liigaa, joten sarja tulee toimimaan hyvänä ponnahduslautana pääsarjatasolle. Kun kilpailu alemmalla tasolla kiristyy, niin se tulee varmasti näkymään myös naisten liigassa – ei todellakaan kaudessa tai kahdessa. Ehkä välimalli eli kymmenen joukkueen sarja olisi hyvä ensimmäinen askel, sillä I-divisioonassa pelaa tällä hetkellä paljon nuoria ja kehittyviä joukkueita ja niitä tullaan näkemään myös jatkossa liigakentillä.

Arponen myös kertoo, ettei osa pelaajista täytä huippu-urheilijan kriteereitä. Tässä osutaan hyvinkin oikeaan, mutta onko vika noissa pelaajissa vai jossain muualla? Ehdottomasti liigastatuksen saa liian helposti. Olisiko valmentajilla syytä miettiä asiaa? Otetaan esimerkki: Valmentajan pitää valita kahden pelaajan väliltä. Pelaaja A on erittäin taitava, mutta laiska harjoittelija, kun taas pelaaja B ei ole taidoiltaan hyvä, mutta erittäin tunnollinen harjoittelija. Kumman pelaajan valmennus valitsee? Suurin osa valmentajista valitsee pelaajan A, koska menestyminen on niin tärkeää. Tällä valinnalla onnistuu samalla pudottamaan pohjan omilta sitoutumisvaatimuksilta.

Monessa seurassa ei valmentajilla kuitenkaan ole minkäänlaista valinnan mahdollisuutta, vaan liigarinkiin pääsee mukaan vaan ilmoittautumalla.

Yksi ongelma on valmennuksen tasossa eli mistä saataisiin riittävän hyviä valmentajia joukkueelle? Tällä hetkellä naisten liigassa on vain muutama ansioitunut valmentaja. Tässä vuosien varrella on kuullut muutamia ”kauhutarinoita”, että naisten joukkue savustaa valmentajan ulos, koska naama ei miellytä tai aletaan vaatia liikoja pelaajilta. Kauden alussa pelaajat suostuvat monesti kaikkiin sitoutumissääntöihin, mutta kauden edetessä aletaan lipsua ja joku pelaajista jopa lähtee kesken kauden viikoksi tai kahdeksi lomamatkalle. Moni valmentaja tekee toisen työpäivän salibandyn parissa ja palkinnoksi pelaaja lähtee kesken pelikauden lomalle tai priorisoi muuten vaan kaiken yksityiselämänsä ehdoilla. Jos kyseinen pelaaja ei saa seuraavassa pelissä peliaikaa, niin sitten uhkaillaan seuran vaihdolla tai pahimmassa tapauksessa aletaan juonia valmentajan pois potkimista.  Motivoiko tämä valmentamaan naisten liigaa?

Hyvä keskustelun avaus Arposelta ja toivottavasti tästä kehkeytyy jotain hyviä ideoita koko naissalibandyn kehittämiseksi. Pääkallon kommenttiosastolla on jo syntymässä hyvää keskustelua asiasta.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Viikonlopun tuloksia ja raportteja



Tuloksia viikonlopun yksittäisistä otteluista:

Liiga
ClassicHappee 10-5
SB-ProNST 7-4
TiikeritPSS 7-2
Koovee – TPS 3-2
SPV – OLS 0-7
M-Team – Erä 5-4
M-Team – Koovee 3-8

SB-Pro ja Classic johtavat tasapistein sarjaa.

I-divisioona
Indians – Blue Fox 4-4JA
Blue Fox - FT Steelers 1-2

Länsilohkoa johtaa Sheriffs, mutta SB Vantaa seuraa vain pisteen päässä.

Nuorten SM-sarja
Koovee – Erä 7-4
NST – KaPa-65 4-2
Tiikerit – OLS 11-1
NST – Koovee 5-6
Tiikerit – Happee 9-3
PSS – KaPa-65 4-4JA
Erä – Classic 5-7
SB-Pro – OLS 18-1

PSS johtaa sarjaa ja KaPa-65 on toisena.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Viikonlopun pelitarjonta



Viikonloppuna pelataan seuraavasti

Pe 23.11.

Liiga
18.30 Classic – Happee

Nuorten SM-sarja
18.30 Koovee – Erä

La 24.11.

Liiga
15.00 SB-Pro – NST
15.00 TiikeritPSS
15.45 Koovee – TPS
17.00 SPV – OLS
18.45 M-Team – Erä

I-divisioona
15.30 Indians – Blue Fox

Nuorten SM-Sarja
14.00 NST – KaPa-65
18.00 Tiikerit – OLS

II-divisioona
11.00 Pohjois-Suomi, Jatuli
12.00 Sisä-Suomi, Tenniskeskus / Joutsan LH

Tyttöjen I-divisioona
11.00 Kaakko/Savo, Studentia / Puroll Areena
11.00 Länsi/Sisä, Elmola, Loppi

Su 25.11.

Liiga
15.45 M-Team – Koovee

I-divisioona
16.00 Blue Fox - FT Steelers

Nuorten SM-sarja
14.00 NST – Koovee
15.00 Tiikerit – Happee
16.30 PSSKaPa-65
17.00 Erä – Classic
18.45 SB-Pro – OLS

Tyttöjen I-divisioona
15.00 Etelä, YJS, Myllypuro

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Liiga: Classic voittoon Porvoossa



Classic jatkaa naisten salibandyliigassa tappiotta, sillä tiistaisessa ottelussa kaatui PSS luvuin 3-7. 

Ensimmäisessä erässä ei maaleja nähty, mutta Classic takoi 5 maalia toiseen erään ja se takasi kauden kahdeksannen voiton.

Pistepörssin kärkisijoja hallitsevat pelaajat olivat taas hyvin esillä sillä Eliisa Alanko ja Nina Rantala tekivät molemmat 2 maalia. PSS:n jokaisessa maalissa oli mukana Henna Uljua (2+1). Classicilla oli lisäksi kaksi epäonnistunutta rankkaria.

Classicin hallinnasta kertoo maalivahtien torjunnat. PSS:n Krista Nieminen oli pallon edessä peräti 38 kertaa. Classicin Satu Vuotille merkattiin 15 torjuntaa.

Classic on sarjassa toisena tasapisteissä johtavan SB-Pron kanssa. PSS puolestaan kampailee suoraa putoamista vastaan sarjan toiseksi viimeisenä ja vain pisteen SPV:n edellä.