Sivut

tiistai 6. marraskuuta 2012

Katsaus tyttöjen SM-sarjaan



Tyttöjen SM-sarjasta joukkueet ovat pelanneet 4-6 peliä ja aika hiukan tutkailla, että mitä alkukaudesta on tapahtunut.

PSS johtaa sarjaa puhtaalla pelillä ja tuskin kovinkaan montaa peliä tulevat häviämään kauden aikana. Vaikka PSS perustaa pelinsä vahvaan hyökkäyskalustoon, niin silti päästettyjen maalien määrä on sarjan pienin (vain 1,7 maalia/peli).

Kauden positiivisin yllättäjä toistaiseksi on ollut Erä. Helsinkiläisseura on pelannut vähämaalisia otteluja ja päästetyistä 13 maalista PSS teki seitsemän. Erä joutuu kuitenkin kauden aikana esittämään venymistä, sillä toistaiseksi Erä ei ole kohdannut, PSS:ää lukuun ottamatta, sarjan ennakkoon kovimpia vastustajia.

Sarjassa kolmantena on kabinettipaikan saanut Uudenkaupungin KaPa-65. KaPalla on vasta neljä ottelua takana ja silti sijoitus tässä vaiheessa kolmas, joten menee sarjaan positiivinen yllätys. Ainoa tappio on sarjan yhdelle ennakkosuosikille Kooveelle. Joukkue onnistui kotonaan voittamaan SB-Pron ja pystyi tuossa pelissä pitämään tehokkaan Pron vain kahdessa maalissa. Muut voitot ovat tulleet Classicista ja Tiikereistä. KaPan tehoista suurin osa lepää nuorten maajoukkuepelaajan Juulia Peuran (6+0) harteilla

SB-Pro on sijalla neljä ja aloittanut kautensa hiukan alavireisesti. Hyökkäyspäässä joukkue on ollut tehokas, mutta eniten päästettyjä maaleja (6/ottelu) kertoo missä joukkueen suurin ongelma löytyy. Yksi ongelma löytyy myös tolppien välistä, sillä enemmän pelanneen maalivahdin torjuntaprosentti on vain 48,33. SB-Pro on jo kahteen kertaan hävinnyt sarjaa tällä hetkellä hallitsevalle PSS:lle.

Viime kauden Suomen mestari, Koovee, löytyy tällä hetkellä vasta sijalta viisi. Koovee on tosin vasta pelannut neljä peliä, kun edellä oleva SB-Pro on jo pelannut kuusi. Kooveen alkukauden ongelmat löytyvät myös oman pään pelaamisessa, sillä päästettyjen maalien määrä (6,5/ottelu) on liian suuri, jotta pelejä voisi helpommin voittaa. Tappiot ovat kuitenkin tulleen sarjan kovimmille eli PSS:lle ja SB-Prolle. Alkukaudella enemmän pelanneen maalivahdin torjuntaprosentti on Protakin huonompi: 44.44. Tuon tilaston on parannuttava, jotta Koovee pystyisi puolustamaan menestyksekkäästi viime kauden Suomen mestaruuttaan. Kooveen pitää myös kiinnittää huomiota ylivoimapelaamiseen, sillä ovat saaneet pelata paljon ylivoimaa, mutta vain yksi tehty maali (21,47 minuuttia ylivoimaa/maali).

NST Futuren kaikki pelit ovat olleet tasaisia, sillä kolme viidestä pelistä on mennyt jatkoajalle. Jatkoaikapeleistä on tuloksena tasapeli ja kaksi tappiota. Ainoa voittokin OLSista tuli vain maalin erolla. NST:n pitää jatkossa kyetä kääntämään tasaiset ottelut edukseen, jos haluavat pysyä Play Offeihin oikeuttavalla sijalla. NST Futuren suurimmassa osassa maaleista on ollut tekijänä nuorten maajoukkuedebyytin tehnyt Anu Raatevaara (8+3)

Sarjan neljä viimeistä (OLS, Tiikerit, Classic ja Happee) ovat kaikki pelanneet neljä peliä, joten mitään ihan ratkaisevia tapahtumia ei häntäpäässä ole vielä nähty ja nuo kaikki joukkueet ovat pisteen sisällä toisistaan. OLSin ainoa voitto on tullut tiukasta kiistakumppanista Classicista. Classicin ainoa voitto on Happeesta. Tiikereillä voittosarakkeeseen tuli merkintä NST:n kustannuksella. Happeen on ennakoitu putoavan suoraan ja siinä suhteessa näyttää erittäin huonolta, sillä heidän ainoa piste tuli tasapelillä NST:stä.

Pistepörssiä hallitsevat PSS:n ja SB-Pron pelaajat, sillä kuudesta ensimmäisestä sijasta molemmat vievät kolme paikkaa. PSS:n Henna Uljua ja Pron My Kippilä ovat 21 pisteessä kuuden pelatun ottelun jälkeen, joten erinomainen pistetahti molemmilla. Maalipörssissä ykköspaikan jakavat Uljua ja Pron Mira Wickman, joilla molemmilla on mukavat 14 tehtyä maalia. Syöttötilastossa Kippilä on omaa luokkaansa 14 syötöllä.

Maalivahtitilastossa kärkipaikkaa pitää PSS:n Alisa Levälampi (87,65 %) ja toisen Erän Milla Jaatinen (86,27 %). Eniten töitä on ollut neljänneltä sijalta löytyvältä Happeen Heini Hautaselta, sillä hänelle kertynyt jo 101 torjuntaa.

Ylivoimalla kaksi parasta joukkuetta ovat PSS ja Erä. Molemmat ovat käyttäneet noin kolme minuuttia yhden maalin tekemiseen. Happeella ja Tiikereillä on ylivoimamaali vielä tekemättä.

Erä ei ole päästänyt vielä yhtään ylivoimamaalia ja NST Future on pelannut kaksi kertaa alivoimalla ja molemmilla kerroilla palloa on kaivettu omasta maalista. NST on ottanut vain kolme jäähyä ja yksi jäähyistä tuli vastustajan kanssa samanaikaisesti, joten silloin ei alivoimaa pelattu (vaikka vastustaja maalin tekikin).

Seuraava katsaus ilmestynee joulutauon aikoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti