Sivut

torstai 29. marraskuuta 2012

Keskiviikkoillan pelit



Keskiviikkona pelattiin kaksi ottelua.

Liiga
Erä III – Tiikerit 3-4

Tiikerit otti tärkeän voiton Mosahallista ja ratkaisi ottelun kolmannen erän tehohetkellä. Erä johti jo ottelua kolmannessa erässä 3-2, kunnes Tiikerit onnistuu kahdesti. Ensin Noona Björkman onnistuu tasoittamaan ottelun ja vain 16 sekuntia myöhemmin Eija Pasanen (2+0) tekee ottelun voitto-osuman.

Laura Still Tiikereiden maalissa torjui vain yhdeksän kertaa ottelussa. Tiikereiden painostuksesta kertoo Erän maalivahti Emma Tuomikosken 21 torjuntaa.

Viimeisistä playoff paikoista käydään erittäin kovaa taistelua ja voitto nosti Tiikerit nyt seitsemänneksi. Tasapisteissä on myös kahdeksas M-team ja pisteen edellä Koovee. Erän tilanne sarjassa näyttää hiukan huonommalta, sillä takana ovat vain PSS (piste eroa) ja SPV (kaksi pistettä eroa) ja ero playoff viivaan nousi nyt neljään pisteeseen.

Nuorten SM-Sarja
PSS – Classic 4-5

PSS kärsi kauden ensimmäisen tappion, kun viimeisissä peleissä hyvässä vireessä ollut Classic kävi hakemassa pisteet Auroralta. Ottelun voittomaali nähtiin ajassa 56.51, kun Laura Airila (2+0) laittoi pallon verkkoon.

PSS:n tehokkain oli pistepörssissä kolmantena oleva Henna Uljua (2+2). Classicin tehokkain oli Iida Soininen (1+2).

PSS johtaa tappiostaan huolimatta sarjaa neljän pisteen erolla KaPaan. Classic nousi playoff paikalle, mutta erot sarjassa, PSS:n jälkeen, ovat kohtuullisen pienet. Happeen jatkaa sarjassa viimeisellä paikalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti