Sivut

torstai 15. marraskuuta 2012

Keskiviikon pelit



I-divisioona: LoSB – Sheriffs 2-3

Kaarinan Sehriffs kärsi kauden ensimmäisen tappionsa, kun Lohjalla LoSB voitti 3-2. LoSB johti ottelua vielä kahden erän jälkeen 3-0, mutta kolmannessa erässä sarjajohtaja Sheriffs heräsi vielä taistelemaan pisteistä. Sheriffien Milla Ranne teki molemmat kaarinalaisten maalit ja Juulia Eskonen vastasi kahdesta kotijoukkueen maalista. 

Tasaisesta ottelusta kertoo maalivahtien torjunnat, sillä LoSBin Jenni Sassi oli pallon tiellä 16 kertaa, kun taas Sheriffien Mia Suominen torjui 18 kertaa.

Sheriffs jatkaa tappiostaan huolimatta sarjakärjessä.

Nuorten SM-sarja: PSS – Tiikerit 9-5

Nuorten SM-sarjassa PSS jatkaa tappioitta sarjan kärjessä, sillä keskiviikkoillan pelissä se kaatoi Tiikerit 9-5. PSS:n tehokkaimpana tällä kertaa hääri Ella Holmberg (2+2) ja hyvin häntä säesti Fanny Holmberg (1+2). Tiikereiden kaikki viisi maalia jakautuivat eri pelaajille.

Tiikereiden maalivahti Julia Laulajainen oli pallon edessä 27 kertaa, mutta PSS:n koko kauden jatkunut tehokkuus oli tällä kertaa liikaa Tiikereille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti