Sivut

torstai 19. joulukuuta 2013

Liiga palaa MM-kisatauolta

Taas lyhyen hiljaiselon jälkeen on aika jälleen aktivoitua. MM-kisat päättyivät hopeamitaliin ja nyt joukkueilla on edessä paluu arkeen. Tässä on käyty lyhyesti läpi tämän vuoden viimeiset ottelut. Joulutauko on kuitenkin lyhyt, sillä sarja jatkuu täydellä kierroksella jo 4.1.2014.

Torstai 19.12.

18.30 PSS – NST, Aurora, Porvoo

PSS on sarjataulukossa sijalla 13 ja NST viimeisellä play off paikalla sijalla kahdeksan. Alkukauden hiukan heikosti aloittaneelle NST:lle pisteet olisivat äärettömän tärkeät. Kaksi joukkuetta vaanii pisteen perässä ja voitolla ero viivaan kasvaisi kolmeen pisteeseen, joten yhdellä voitolla ei kiinni saisi. PSS puolestaan on ollut ihan hyvässä vireessä ja voitolla play off viiva jäisi jo suhteellisen turvallisen kymmenen pisteen päähän.

PSS:n ennakko ja video

Lauantai 21.12.

15.00 Happee – OLS, Monitoimitalo, Jyväskylä

Lauantain yksi mielenkiintoisimmista kohtaamisista käydään Jyväskylässä. Molemmat ovat tasapisteissä ja nyt voittajalle on tarjolla pientä kaulaa kotiedun suhteen. OLSilta oli muutama pelaaja MM-kisamatkalla ja nähtäväksi jää miten ovat palautuneet. Viikossa pitäisi olla fyysisesti jo palautunut, mutta entä henkisesti? Happee on päässyt treenaamaan koko joukkueella, joten heidän pitäisi olla hyvässä iskussa.

Happeen ennakko.

17.00 Erä III – SB-Pro, Mosahalli, Helsinki

”Keppanan” vieraaksi saapuu tappioitta sarjaa johtava SB-Pro. OLSin tavoin Proltakin oli pelaajia MM-kisoissa, mutta se tuskin esim. Kujaloiden pelaamisessa näkyy. Erä III tarvitsee vielä noin viisi pistettä, jotta play off paikka olisi varma. Tästä pelistä tuskin lisäpisteitä on heille tulossa.

Erän ennakko.

18.00 Classic – Papas, Tampere Areena

Lauantain varmin voittaja löytyy Tampereen pelistä, kun Kajaanin Papas saapuu tappioitta kulkevan Classicin vieraaksi. Crackersin päällekkäinen peli vie Papasilta Farmipelaajat (todennäköisesti), joten apujakaan sieltä ei ole tulossa. Odotettavissa on Classicin osalta kaksinumeroiset lukemat.

18.30 M-Team – Sheriffs, Ruskeasuo, Helsinki

Lauantain ehkä mielenkiintoisin peli käydään Ruskeasuolla. Yhden voiton M-Team emännöi vielä liigakentillä voitoitta kulkevaa Sheriffsejä. Sheriffseillä on kuitenkin kaksi tasapeliä, joten pisteissä joukkueet ovat samoissa lukemissa. Vaikka voittajalle on tarjolla vain se kaksi pistettä ja ero ei vielä mitenkään mahdottomaksi kasva, niin henkisesti pelillä on iso merkitys. Vaikka pisteitä on vielä paljon jaossa ja vielä toinen keskinäinenkin, niin kovin heikolta näyttää tämän ottelun häviäjällä. Toivottavasti tuomarit eivät ratkaise tätäkin peliä.

M-Teamin ennakko.

18.30 TPS – Koovee, Leaf-Areena, Turku

Turussakin käydään mielenkiintoinen kamppailu, kun Koovee saapuu TPS:n vieraaksi. Koovee on sarjassa sijalla kuusi ja TPS sijalla yhdeksän. TPS hakee kuumeisesti play off paikkaa ja voitto heille tekisi hyvää. Kooveelle voitto antaisi ison edun taistelussa pleijaripaikasta, sillä ero viivaan kasvaisi jo seitsemään pisteeseen. Koovee lähtee otteluun pienoisena suosikkina ja Kauppien johdolla vierasvoitto onkin lähellä.

Sunnuntai 22.12.

18.00 Classic – OLS, Tampere Areena


Vuoden viimeisessä liigapelissä kohtaavat viimekauden mitalistit. Lähes kaikkiin peleihin ennakkosuosikkina lähtevä Classic on iso suosikki myös tässä. Materiaaliero kahden kärkijoukkueen ja kolmantena majailevan OLSin välillä on sen verran iso, että rahat pitää laittaa kotivoittoon.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Viikonlopun tuloksia (30.11.-1.12.)

Viikonlopun tuloksia

1.Divisioona

Steelers - RSB Team 7-2
JoKa - Hatsina 8-4
Indians - FBT Karhut 6-6 JA
ÅIF - SPV 2-7
SB Vantaa - FBC Turku 13-2
SB Vantaa - FBT Karhut 6-1
Steelers - SPV 6-2
ÅIF - RSB Team 10-6
Indians - FBC Turku 6-3
JoKa - O2jkl 5-7

Molemmat viikonlopun pelinsä voittanut SB Vantaa siirtyi sarjajohtoon. Myös kahdella voitolla pelannut Steelers on sarjakakkonen aja pisteen Vantaata perässä. Sarja on kuitenkin erittäin tasainen, sillä seitsemän ensimmäistä ovat vain neljän pisteen sisällä, joten ratkaisuja ei ole vieläkään nähty.  Putoamistaistelussa Indians onnistuin nappaamaan kolme pistettä ja ovat noususuhdanteessa. Viimeisellä sijalla oleva Crackers ei pelannut ja heillä pelit vasta tulevana viikonlopppuna.

2.Divisioona


Kakkosessakin pelattiin, mutta kaikkien lohkojen tulokset puuttuvat...

torstai 21. marraskuuta 2013

1.divisioona etenee tasaisissa merkeissä

EDIT: Lisätty YV ja AV prosentit - Kiitokset O2jkl:lle

Naisten 1.divisoona etenee erittäin tasaisissa merkeissä. Kaikilla joukkueilla on kahdeksan ottelua takana ja kaikki sarjan 12 joukkuetta ovat 9 pisteen sisällä toisistaan ja minkäännäköisiä ratkaisuja ei vielä ole nähty. Ensimmäisen ja seitsemännen sija erottaa vain neljä pistettä. Matkalla on nähty paljon yllättäviä tuloksia ja riistiipelaaminen näyttäisi kuuluvan tähän sarjaan. Joukkueet pelaavat vielä ennen joulua viisi peliä, jonka jälkeen sarja jatkuu heti tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Jutun loppuun kerätty hiukan tilastoja.

Kärkikaksikkona yllättäjät

Turkimpa ketään olisi kauden alla pystynyt nimeämään tämän hetken kärkikaksikon. Sarjaa johtaa Hatsina ja tasapisteissä toisena on FBT Karhut. Etukäteen molempia joukkueita ennakoitiin putoamistaisteluun, mutta on erittäin hienoa, että kaikki ei aina ole niin selvää.

Hatsinan pistemenetykset ovat tulleet tappioilla SB Vantaalle ja ÅIF:lle. Lisäksi mikkeliläiset ovat pelanneet tasan SPV:n kanssa. Hatsina pelaa kaikki vuoden loput pelinsä vieraissa, joten varmasti haastetta riittää ja joulutauolle siirryttäessä varmasti nähdään, että kestääkö Hatsinan hyvä vire.

Porista tulee kuitenkin se suurin positiivinen yllätys. FBT Karhut menetti ison kasan pelaajia kauden alla, mutta ilmesiseti päteviä paikkaajia on saatu tilalle. Avauspeliä lukuun ottamatta (Hatsina) on omiin mennyt erittäin vähän maaleja ja tämä kertoo tiiviistä puolustuspelaamisesta ja lisäksi maalivahtipeli on onnistunut. Kotona Karhut on ollut todella vahva, sillä ainoastaan RSB-Team on yhden pisteen sieltä saanut. Loppuvuoden ohjelma on Karhuillakin mielenkiintoinen ja toistamisen uhallakin sanotaan, että tämän vuoden loput pelit kertovat sitten todellista suuntaa. Porilaisilla on vastassa kärkipäästä vielä SB Vantaa, Hatsina ja O2jkl. Häntäpään joukkueista vastassa vielä Indians ja FBC Turku.

Kolme joukkuetta seuraa pisteen päässä

Kauden viiden pelin voittoputkella aloittanut SB Vantaa on nyt hävinnyt kolme ottelua putkeen ja samalla sijoitus on valahtanut kolmanneksi – tosin vain piste vähemmän kuin kärkikaksikolla. SB Vantaa on tehnyt 43 maalia, joka on eniten koko sarjassa. Vantaan tappiot ovat tulleet JoKalle, SPV:lle ja RSB-Teamille. Seuraavaksi he kohtaavat FBC Turun ja erittäin todennäköisesti tappioputki katkeaa tuohon peliin. Vuoden lopuissa saanevat kasaan myös paljon pisteitä ja pääsevät lähtemään keväälle hyvistä asemista.

O2jkl ja ÅIF ovat, SB Vantaan tavoin, myös pisteen päässä kärkikaksikosta. Molemmat joukkueet ovat pelanneet välillä erittäin vakuuttavasti, mutta matkalla on tapahtunut myös muutama heikompi peli. O2jkl:n tappiot ovat tulleet FBT Karhuille ja SB Vantaalle. Tasapelipisteet he saavuttivat Steelersiltä ja RSB-Teamiltä.  Loppuvuoden ohjelma on suhteellisen haastava, sillä viidestä pelistä neljä on vieraskentällä ja ainoaan kotipeliin saavat vastaansa sarjaa johtavan Hatsinan.

Sipoolaisryhmällä on voitot molemmista sarjaa johtavista joukkueista, mutta tappiosarakkeeseen tuli merkintä Kotkassa, jolloin Crackers oli parempi.  Toinen tappio tuli Viime viikonloppuna Jyväskylästä ja suhteellisen selvin numeroin. ÅIF:n loppuvuoden ohjelma näyttää ihan mukavalta ja pisteitä pitäisi olla tiedossa. Kuten tässä kauden aikana on nähty, niin mitenkään helpolla ei näitä pelejä voiteta.

Keskikastissa kaikki mahdollista

Kaksi pistettä kärjestä ovat jääneet SPV ja Steelers. Molemmilla on tappiot FBT Karhuille. Lisäksi SPV on hävinnyt O2jkl:lle ja Indiansille. Steelers on puolestaan lisäksi hävinnyt SB Vantaalle ja Hatsinalle.

SPV:n kaikki pelit ovat olleet suhteellisen tasaisia ja ainoastaan Turussa ottivat selvän voiton. SPV:llä on loppuvuodesta vielä neljä vieraspeliä. Seuraavat kaksi vieraspeliä ovat varmasti taas tasaisia, sillä vastustajat ovat ÅIF ja Steelers. Juuri ennen joulua pelaavat vieraspelit Lappeenrannassa ja Kotkassa.  Ajankohta ei varmasti ole ihan paras mahdollinen pitkälle vieraspelireissulle.  Välissä kohtaavat vielä RSB-Teamin kotonaan.

Steelersiin sopii hyvin sama kuvaus, että useimmat pelit ovat olleet tosi tiukkoja vääntöjä, sillä poikkeuksella, että SB Vantaa oli selvästi parempi ja voittivat FBC Turun 9-3. Steelersillä on loppuvuodesta vielä kaksi kotipeliä (RSB-Team ja SPV) sekä kolme vierapelimatkaa pääkaupunkiseudulle (ÅIF, Indians ja SB Vantaa), joten joukkueelle ei enää kerry kovinkaan paljon kilometrejä.

RSB-Team majailee sarjassa sijalla kahdeksan ja huomion arvoista on, että puolet heidän peleistään on päättynyt tasapeliin. Rovaniemeläisten epäiltiin ottavan kotonaan pisteitä ja että vieraissa voisi olla vaikeampaa. Tällä ei kuitenkaan ole toistaiseksi ollut joukkueelle mitään merkitystä. Tappiosarakkeeseen ovat tulleet merkinnät FBC Turulle ja Hatsinalle. Voitot ovat puolestaan ottaneet Crackersistä ja SB Vantaasta. Loppuvuodesta joukkueella riittää paljon haastetta ja matkakilometrejä, sillä kaikki loput pelit ovat vieraissa. Lisäpisteet saattavat olla erittäin tiukassa. Tosin kuten yllä on mainittu, niin toistaiseksi ei ole ollut vaikutusta, että pelaavatko vieraissa vai kotona.

RSB:stä pisteen päässä sarjataulukossa on toinen sarjanousija JoKa.  JoKa aloitti pelasi kauden neljä ensimmäistä peliä voitoitta, mutta sen jälkeen meno on parantunut ja voittojakin on tullut. Joukkueella oli kolmen ottelu voittoputki (Indians, SB Vantaa, FBC Turku), joka sitten katkesi viimeisimmässä pelissä FBT Karhujen vieraana. Loppuvuoden ohjelma näyttää sellaiselta, että muutama lisäpiste olisi tulossa. Seuraavat kaksi peliä ovat erittäin hankalat, kun saavat vieraaksi Hatsinan ja O2jkl:n.

Putoamisviivan alla

Putoamisviivan alla ensimmäisenä on Indians viidellä pisteellä eli ero viivan yläpuolella olevaan JoKaan on vain kaksi pistettä. Espoolaiset pelasivat viisi ensimmäistä peliä voitoitta, mutta kolme viimeisintä ottelua ovat nyt menneet puolestaan tappioitta. Mukana on voitot Crackersistä ja SPV:stä. Lisäksi runsasmaalinen tasapeli RSB:n kanssa. Indiansin pelaa neljä viimeisestä viidestä pelistä kotona, joten hyvät mahdollisuudet pistetilin kartuttamiseen ovat olemassa.

FBC Turku on puolestaan Indianssia pisteen perässä sijalla 11. FBC on voittotiliä on kartuttanut RSB-Team ja Crackers. Molemmat voitot ovat tulleet kotona, mutta vieraissa on ollut todella vaikeaa, sillä niiden maaliero on 21 maalia pakkasella. Loppuvuoden ohjelma näyttää todella hankalalta, sillä kohtaavat vielä kaikki neljä tämän hetken kärkiporukkaa. Lisäksi äärettömän tärkeässä pelissä vastassa pisteen edellä oleva Indians. Pisteitä tarvitaan, ettei putoamisviiva karkaa liian kauas.

Ehkä kuitenkin se sarjan suurin yllätys löytyy viimeiseltä sijalta. Kotkalainen Crackers on voittanut vasta yhden pelin (ÄIF). Vaikka tappioita on tullut jo seitsemän, niin ne ovat olleet korkeintaan kahden maalin verran (poislukien SB Vantaata vastaan) eli varmasti tulee olemaan keväämmäksi mentäessä vaikea vastustaja kaikille. Loppuvuodesta pääsevät pelaamaan vielä neljä kotipeliä ja ainoa vieraspelikin on ”paikallispeli” Joutsenohallissa JoKaa vastaan, joten hyvät mahdollisuudet voittojen keräämiseen. Pisteitä pitäisi jo alkaa tulla vielä loppuvuodesta, jotta viime kaudella liigakarsintoihin asti selvinnyt joukkue pystyisi hinaamaan itsensä vielä kuiville.

Tilastoja

Kaikki tilastot ovat epävirallisia ja ne on laskettu manuaalisesti otteluista, joten luetaan niitä omalla vastuulla. Sarjassa ei ole pakko laskea torjuntoja, joten niiden osalta tilastot ovat todella vajavaisia. Kiitokset tilastoista 1.divisioonan facebook-sivujen ylläpitäjille.

Pistepörssi TOP-10:
1 Jenni Rautanen SB Vantaa    6 + 14 20
2 Hanna Niemelä RSB-Team    14 + 3 17
3 Ellinoora Huotari Hatsina      6 + 8 14
4 Madeleine Heiskanen JoKa    8 + 4 12
5 Riikka Tapio RSB-Team    7 + 5 12
6 Ada Väisänen Crackers    2 + 10 12
7 Heli Haapasalmi SB Vantaa    9 + 2 11
8 Maria Hästbacka SPV    8 + 3 11
9 Jenni Meriläinen O2jkl    7 + 4 11
9 Sallamari Koskinen SPV    7 + 4 11

Maalipörssi TOP-10:
1 Hanna Niemelä RSB-Team  14
2 Heli Haapasalmi SB Vantaa   9
3 Madeleine Heiskanen JoKa   8
3 Maria Hästbacka SPV  8
3 Kati Kivimaa SB Vantaa  8
3 Liisa Laapio JoKa  8
7 Riikka Tapio RSB-Team  7
7 Jenni Meriläinen O2jkl  7
7 Sallamari Koskinen SPV  7
7 Jenna Backman JoKa  7
7 Sara Piispa Crackers  7

Syöttöpörssi TOP-10:
1 Jenni Rautanen SB Vantaa 14
2 Ada Väisänen Crackers 10
3 Ellinoora Huotari Hatsina 8
4 Jenny Mattila FBT Karhut 6
4 Karoliina Ahtiainen JoKa 6
6 Riikka Tapio RSB-Team 5
6 Ida Hamari Hatsina 5
6 Jatta Kosonen Indians 5
6 Mira Kettunen ÅIF 5
6 Maria Martin RSB-Team 5

Jäähypörssi TOP-10:
1 Hanna Peltomaa RSB-Team 8
2 Kati Kivimaa SB Vantaa 7
3 Anniina Sirviö Indians 6
4 Salla Nuorteva Steelers 6
5 Tiia Hattara O2jkl 6
6 Lotta Vesterinen Crackers 6
7 Laura Kullaa SB Vantaa 6
8 Satu Pöntinen O2jkl 6
9 Minna Tanttu JoKa 6
10 Ronja Berlin ÅIF 6

MV torjunta% TOP-10:
1 Sofia Kokkonen Indians 92,86
2 Mailis Kuur O2jkl 91,53
3 Hanna Haverinen FBT Karhut 90,91
4 Erika Manninen SPV 90,00
5 Pauliina Pekki Crackers 89,66
6 Niina Ovaskainen Hatsina 88,10
7 Laura Still SB Vantaa 88,00
8 Sara Seurujärvi Steelers 87,80
9 Milla-Maija Halme FBT Karhut 87,60
10 Elisa Laakso FBC Turku 86,36

Sarjataulukko - vain kotipelit (pelit, tehdyt, päästetyt, maaliero ja pisteet)
FBT Karhut  4 15 - 9 6 7
Hatsina  4 18 - 9 9 6
ÅiF  4 19 - 11 8 6
O2jkl  4 21 - 12 9 5
SPV  4 16 - 14 2 5
JoKa  4 20 - 18 2 4
SB Vantaa  4 17 - 16 1 4
Steelers  4 17 - 16 1 4
RSB-Team  4 12 - 12 0 4
FBC Turku  4 17 - 24 -7 4
Indians  4 17 - 23 -6 3
Crackers  4 15 - 23 -8 2

Sarjataulukko - vain vieraspelit (pelit, tehdyt, päästetyt, maaliero ja pisteet)

SB Vantaa 4 26 - 12 14 6
O2jkl 4 17 - 10 7 5
Steelers 4 17 - 14 3 5
Hatsina 4 17 - 18 -1 5
SPV 4 16 - 12 4 4
RSB-Team 4 19 - 17 2 4
ÅiF 4 17 - 19 -2 4
FBT Karhut 4 10 - 16 -6 4
JoKa 4 13 - 13 0 3
Indians 4 13 - 22 -9 2
Crackers 4 14 - 22 -8 0
FBC Turku 4 6 - 27 -21 0


Näistä tilastoista kiitos kuuluu O2jkl:lle!

YV-%: perässä YV kerrat
Crackers           100  4
RSB-Team      55,56 9
O2jkl              33,33   9
SB Vantaa       29,41 17
SPV               27,27 11
JoKa              25,00 12
Indians            18,75 16
FBC Turku 16,67 6
FBT Karhut 11,76 17
Steelers          10,53 19
ÅIF                10,00 10
Hatsina              0          9

AV-%, perässä AV kerrat
O2jkl 100      14
Hatsina          100        5
JoKa 92,31 13
Indians         91,67 12
Steelers        84,62 13
FBT Karhut 80,00 10
ÅIF             76,92 13
RSB-Team 75,00 12
FBC Turku 72,73 11
SPV 70,00 10
Crackers       61,54 13
SB Vantaa 50,00 12

tiistai 12. marraskuuta 2013

Naisten liigan väliaikakatsaus


Naisten liigaa on pelattuna 5-9 ottelua ja aika ottaa ensimmäinen katsaus liigan tilanteeseen ja lyhyet katsaukset joukkueiden loppukauden ohjelmiin. Lopussa vielä arvio sarjasijoituksista joulutauolle siirryttäessä.

Suosikit vielä tappiotta

SB-Pro ja Classic ovat vielä tappioitta. Ennakkoon kaksi kärkijoukkuetta ovat pitäneet pintansa ja molemmat ovat edenneet vakuuttavasti kohti keskinäistä kamppailua. SB-Prolla on jo seitsämän pelattua peliä ja Classicilla vasta viisi ja siksi Classicin sijoitus on sarjassa vasta viides. SP-Pron tehtyjen maalien keskiarvo on 10 maalia/ottelu. Classicilla samainen luku on vieläkin suurempi eli 10,8 maalia/ottelu. Päästettyjen maalien osalta SB-Prolla on vähemmän päästettyjä maaleja/ottelu. SB-Pro 1,8 ja Classic 2,6. Noilla luvuilla yleensä peliejä voitetaan...

Joukkkueet kohtaavat ensimmäisen kerran 22.11. Tamereella. Classic pelaa ennen tuota kohtaamista vielä kaksi peliä. Tänään (12.11.) kotipelissä on vastassa Erä III ja ensiviikon torstaina vieraissa Sheriffs. SB-Prolla on vielä ennen tuota keskinäistä peliä yksi kamppaillu, jossa he kohtaavat PSS:n kotonaan.  Todennäköisesti kumpikin joukkue lähtee keskinäiseen ilman tappioita.

OLS on pelannut alkukauden suhteellisen odotetusti, sillä seitsemästä pelistä on vain yksi tappio ja se tuli viime viikonloppuna SB-Prolle.  OLSin loppuvuoden ohjelma on melko haastava, sillä he pelaavat vielä neljä peliä, joista kolme on vieraissa. Viraspeleissä vastustajat ovat NST, Happee ja Classic. Tämän lisäksi kotonaan kohtaavat vielä Papasin.

Keskikastissa ei isoja yllätyksiä

Happee ja PSS ovat aloittaneet kauden hyvin. Molemmat ovat hävinneet vain kaksi peliä kauden kahdeksasta. Happeen tappiot ovat selkeästi Classicille ja vain maalilla Pro:lle. Vahvistunut Happee tuleekin taistelemaan kolmannesta sijasta ja siinä suhteessa tuleva OLSin kohtaaminen tulee olemaan mielenkiintoinen. Myös PSS:n molemmat tappiot ovat tulleet kärkijoukkuille, sillä Classicin tappion lisäksi tilastoihin kirjattiin jatkoaikatappio Oulussa OLSille. PSS:n vuoden kolme viimeistä peliä ovat kuitenkin erittäin vaikeita ja pistetilin kartuttamiseen tarvitaan erinomaista onnistumista. Vastustajat ovat SB-Pro, Happee ja NST.

Alemmassa keskikastissa tällä hetkellä olevat Erä III ja Koovee jahtaavat tiukasti Play Off paikkaa. ”Keppana” on napannut kolme voittoa (TPS, Sheriffs ja Papas) seisemästä pelistä ja lisäksi yksi piste tasapelistä Kooveeta vastaan. Erän loppuvuosi näyttää erittäin hankalalta, sillä vastassa ovat Classic, M-Team, Happee ja SB-Pro. Noista peleistä etukäteen tulossa olisi vain kaksi pistettä ja loppuihin tarvitaan jo venymistä.  

Koovee puolestaan on napsinut pisteitä niistä peleistä, joista he niitä eniten tarvitsevat, sillä voitot ovat tulleet NST:stä ja Sheriffseistä. Lisäksi saavutetut tasapelipisteet Erää ja PSS:ää vastaan nostavat pistesaldon kuuteen. Kooveen loppukausi näyttelee suurta roolia, sillä vastassa ovat mm. Papas, M-Team ja TPS. Lisäksi heillä vielä vastassa SB-Pro. Jos Koovee saavuttaa noista neljästä pelistä kuusi pistettä, niin keväälle jää eirttäin mukavat asetelmat.  

Suurimmat yllätykset

Suurin positiivinen yllättäjä on Papas. Papas sai liigapaikan erittäin myöhään ja sitä kautta kauteen valmistautuminen ei välttämättä ollut paras mahdollinen. Joukkue majailee tällä hetkellä Play Off paikalla sarjassa sijalla 8. Kajaanilaisryhmä on saavuttanut kaksi voittoa, joista  suurin paukku oli NST:n kaataminen vieraskentällä. Toinen voittosaldoa kasvattanut peli oli TPS:ää vastaan. Papasin loppuvuosi näyttää kuitenkin sen verran haastavalta, että tuskin lisäpisteitä on enää tänä vuonna luvassa. Kaikki pelit ovat vierapelejä ja tässä järjestyksessä: Koovee, OLS ja Classic.

Toinen yllätys on monivuotisen Play Off joukkue NST:n alisuorittaminen. Kauden seitsemästä pelistä on irronnut vasta kaksi voittoa ja tämän hetken sijoitus ei riitä edes Play Off paikkaan.  Voitot ovat tulleet M-Temaistä ja Erä III:sta. NST:n loppuvuoden ohjelma antaa heille kuitenkin hyvät saumat kerätät lisää pisteitä. Ensin on OLS kotona ja sen jälkeen Turussa Sheriffs ja TPS. Vuoden viimeisessä pelissä kohtaavat PSS:n vieraissa. Kolmesta viimeisestä pelistä on pisteitä saatava, jotta pudotuspelihaaveista voidaan pitää kiinni.

Häntäpäässä tiukkaa

Turun suunnan joukkueden (TPS ja Sheriffs) lisäksi M-Teamillä on ollut vaikea alkukausi. TPS:llä on kolme pistettä ja kaikki pisteet ovat tulleet juuri tärkeimmiltä (tällä hetkellä) joukkueilta: Voitto M-Teamistä ja tasapeli Sherifejä vastaan. TPS:n loppuvuoden kaksi peliä antavat mahdollisuuden kääntää suunta taas voitolliseksi, sillä kotipeleissä vastaan asettuvat NST ja Koovee.  Ainakin voitto toisesta tulisi tarpeeseen. Tilastoista voisi päätellä, että yksi TPS:n ongelma on maalivahtiosastolla, sillä yhdeksässä pelissä omiin on mennyt peräti 64 maalia. Tietysti joukkuepuolustamisellakin on jonkilainen osansa asiaan.

M-Team roikkuu joka vuosi kauden päätteeksi häntäpäässä ja näyttää siltä, että tämäkään kausi ei tee poikkeusta. Ainoat pisteensä he ovat saavuttaneet kauden ensimmäisessä pelissä voitolla Papasista. Sen jälkeen ei pistesaldo ole karttunut ja maalinteko tuottaa suuria ongelmia, sillä seitsemään peliin tehdyt 12 maalia eivät voi pisteitä tuottaa. Loppuvuoden neljästä ottelusta parhaat mahdollisuudet napata täydet pisteet on Sheriffejä vastaan. Muut pelit ovat Classic, Erä III ja Koovee ja heiltä pisteet varmasti tiukassa.

Sarjanousija Sheriffs ei vielä ole napannut historiansa ensimmäistä voittoa liigassa. Kovalla uholla sarjaan lähtenyt joukkue on saavuttanut kaksi tasapelipistettä (TPS ja Papas) ja näillä ei viimeistä sijaa ylemmäs päästä. Sheriffien vuoden loppuohjelma näyttää, M-Teamin ohella siltä, että vain keskinäisestä ottelusta on mahdollisuus pisteitä ottaa. Toki se mahdollisuus on muissakin peleissä, mutta kun vastustajat ovat Happee (vieras), Classic (kotona) ja NST (kotona), niin vaikeaa on pistetilin kartuttaminen.

Laitetaan lopuksi sarjataulukkoarvio tilanteesta joulutauolle lähdettäessä. Toivotaan kuitenkin joitain yllätyksiä, jottei homma olisi ihan näin suoraviivaista.

    1.    SB-Pro
    2.    Classic
    3.       Happee
    4.       OLS
    5.       PSS
    6.       Koovee
    7.       Erä III
    8.       NST   
    9.       Papas  
   10.   TPS
   11.   M-Team  
   12.   Sheriffs




perjantai 8. marraskuuta 2013

Viikonlopun pelit (8.-11.11.)

Viikonlopun pelit ja ennakot. Katsotaan, jos aika riittäisi jatkossa myös joistakin peleistä omien ennakoiden tekoon...

Pe 8.11.

Liiga
18.30 TPS – Classic, Leaf Areena, Turku

1-divisioona
19.00 Steelers – FBT Karhut, Jukolan koulu, Hämeenlinna

La 9.11.

Liiga
14.45 KooveePSS, Spiral-halli, Tampere
18.00 NSTPapas, Lappeenrannan UT
18.30 SB-Pro – OLS, Campo-Sport, Vantaa

Suomen Cup
12.45 Erä III - Happee. Mosahalli, Helsinki

1-divisioona
14.00 ÅIF – FBT Karhut, Ingman Areena Sipoo

Tyttöjen SM-sarja
15.30 Erä – Merikoski SBT, Mosahalli, Helsinki
18.30 KaPa-65 – OLS, Pohitulli, Uusikaupunki

2.divisoona
10.00 Etelä, Lohko 1, Masala, Kirkkonummi
10.00 Etelä, Lohko 2, Porvoon SBH

Su 10.11.

Liiga
12.00 Happee – Papas, Monitoimitalo, Jyväskylä
17.00 PSS – TPS, Aurora, Porvoo
18.30 M-Team – OLS, Ruskeasuo, Helsinki
18.30 Sheriffs – SB-Pro, SB-Areena, Turku


Tyttöjen SM-Sarja
13.00 Classic – PSS, Tenniskeskus, Tampere
15.30 Koovee – JoKa, Spiral salit, Tampere
15.30 KaPa-65 – Merikoski SBT, Pohitulli, Uusikaupunki
17.00 Erä – OLS, Mosahalli, Helsinki

maanantai 4. marraskuuta 2013

Viikonlopun tulokset (1.-3.11)

Naisten maaottelut
Ruotsi – Suomi 8-5
Sveitsi – Suomi 5-6rl.
Suomi – Tshekki 2-3

Suomi jäi EFT-turnauksen viimeiseksi.

Tyttöjen U19 maaottelut
Suomi – Tshekki 10-1
Sveitsi – Suomi 1-11
Ruotsi – Suomi 8-3

Suomi sijoittui Ruotsin jälkeen toiseksi.

1.divisioona
La 2.11
JoKa – Indians 8-3
ÅIF – FBC Turku 7-1
SPV – O2jkl 2-3ja.
RSB-Team – Hatsina 1-3

Su 3.11
RSB-Team – O2jkl 3-3ja.
Crackers – Indians 2-3ja.
Steelers – FBC Turku 9-3
JoKa – SB Vantaa 8-5
SPV – Hatsina 5-5ja.

SB Vantaalle ensimmäinen tappio, mutta silti sarjan kärjessä. Hatsina vaanii pisteen päässä. Sarjan häntäpäässä yhden voiton joukkueita ovat Crackers, Indians ja FBC Turku.

2.divisioona

Länsirannikko
Loisto - AFC Hirvensalo 3-4
KaPa-65 - HuKu 4-0
AFC Hirvensalo - SBS Wirmo 2-2
BK NGD - KaPa-65 1-3                                            
HuKu - RunU 2-6                                                     
SBS Wirmo - SBS Rupu 5-0
RunU - BK NGD 0-2
SBS Rupu - Loisto 2-4

AFC Hirvensalo johtaa sarjaa ja heillä ei vielä tappiota ole tullut. RunUn kauden avausvoitto ei riittänyt nostamaan heitä pois viimeiseltä sijalta.

Kaakkois-Suomi
Sudet - SB Tuska 7-1
Top Team - BB-88 2-4
Flanels - SB Tuska 7-2
StU - BB-88 3-4
HU-46 - Top Team 4-3
StU - Flanels 3-4
Sudet - HU-46 5-5

HU-46 ja Sudet sarjassa ilman tappioita kärjessä. SB Tuskan pistetili on vielä avaamatta.


perjantai 1. marraskuuta 2013

Viikonlopun pelitarjonta (1.-3.11)

Viikonlopun pelit

Naisten maaottelut
Pe 1.11 20.00 Ruotsi – Suomi
La 2.11 15.30 Sveitsi – Suomi
Su 3.11 16.00 Suomi – Tshekki

Tyttöjen U19 maaottelut
Pe 1.11 Suomi – Tshekki 10-1
La 2.11 13.00 Sveitsi – Suomi
Su 3.11 13.00 Ruotsi – Suomi

1.divisioona
La 2.11
14.00 JoKa – Indians, Imatran UT
15.00 ÅIF – FBC Turku, Ingman Areena, Turku
16.00 SPV – O2jkl, seinäjoen UT
18.00 RSB-TeamHatsina, Keltakankaan LH, Rovaniemi

Su 3.11
13.30 RSB-Team – O2jkl, Keltakankaan LH, Rovaniemi
14.30 Crackers – Indians, Karhuvuoren UT, Kotka
15.00 Steelers – FBC Turku, Jukolan koulu, Hämeenlinna
17.00 JoKa – SB Vantaa, Joutsenohalli
17.00 SPV – Hatsina, Seinäjoen UT


2.divisioona
Su 3.11
9.30 Länsirannikko, Sport Garden, Turku
10.00 Kaakkois-Suomi, Kuusankosken UT

tiistai 22. lokakuuta 2013

Viikonlopun tulokset (19.-20.10.)

Tässä taas koottuna viikonlopun pelitapahtumat. Jos jonkun joukkueen raportti on jäänyt näkemättä, niin kertokaa.

La 19.10.

Liiga
TPS – Happee 2-8
Pääkallon raportti.

1.divisioona
JoKa – ÅIF 3-6
FBT Karhut – SPV 4-1
SB VantaaHatsina 8-4
FBC TurkuRSB-Team 6-3
Indians – O2jkl 2-10

Tyttöjen SM-sarja
SB-Pro – Koovee 10-9
Classic – KaPa-65 6-6JA
JoKa – Merikoski SBT 9-2
NST Future – OLS 2-3
PSS – Erä 4-4JA

2.divisioona

Etelä, Lohko 1
HYST - KD 1-10
TapMa - SB-Pro II 2-6
HYST - VK-95 2-7
SB-Pro II - Ylhäs 6-0
Rangers - TapMa 6-2
VK-95 - HaHy 3-3
5Ylhäs - M-Team II 1-3
FLOB - Rangers 4-2
KD - M-Team II 5-2
HaHy - FLOB 2-4

FLOB johtaa sarjaa puhtaalla pelillä. SB-Pro II seuraa toisena kaksi pistettä kärkeä perässä. TapMa ja HYST pitävät perää yhdellä pisteellä.

Etelä, Lohko 2
Erä - Loviisa 2-3
Ä-Lasti - GrIFK 7-7
Erä - SSV 0-1
GrIFK - Pauhu 5-5
PSS II - Ä-Lasti 2-5
SSV - Blackbirds 1-8
Pauhu - LoSB 4-6
AC HaKi - PSS II 2-2
Loviisa - LoSB 2-3

Blackbirds - AC HaKi 2-2

LoSB johtaa sarjaa puhtaalla pelillä. Loviisa toisena kaksi pistettä perässä. PSS II ja Pauhu ovat yhdellä pisteellä sarjan hännillä.

Länsirannikko
AFC Hirvensalo - HuKu 1-0
SBS Rupu - BK NGD 0-4
RunU - AFC Hirvensalo 2-3
KaPa-65 - SBS Rupu 1-8
BK NGD - SBS Wirmo 3-2
Loisto - KaPa-65 3-0
SBS Wirmo - RunU 4-2
HuKu - Loisto 3-4

AFC Hirvensalo ja Loisto kärjessä tappioitta, mutta yhdellä tasapelillä. BK NGD:llä ei myöskään vielä tappioita, mutta kaksi tasapeliä. RunU ja KaPa-65 ovat vielä pisteittä sarjassa.

Raportteja: Loisto, SBS Wirmo

Su 20.10.

Liiga
NSTKoovee 2-6
Sheriffs – Happee 1-5

1.divisioona
FBT Karhut – RSB-Team 2-2JA
JoKa – Steelers 1-4
Crackers – ÅIF 6-4
SB Vantaa – O2jkl 3-1
FBC Turku – SPV 3-10
Indians – Hatsina 4-5

SB Vantaa johtaa sarjaa puhtaalla pelillä.

Tyttöjen SM-sarja
NST Future – Merikoski SBT 5-4
KaPa-65 – Koovee 8-3
Erä – Classic 3-6
JoKa – OLS 1-9

SB-Pro johtaa sarjaa puhtaalla pelillä. Merikosken pistetili näyttää vielä nollaa.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Naisten ja tyttöjen EFT-joukkueet valittu


1.-3.11. pelataan Ruotsissa naisten ja U19 tyttöjen EFT-turnaus.

Naisilla pelit ovat näytön paikkoja joulukuussa pelattaviin MM-kisoihin ja siksi maaottelut ovat näin ennen MM-kisoja tärkeässä asemassa. Päävalmetaja Karo Kuussaari kertoo Salibandyliigan sivuilla seuraavaa: "- Joukkueessa on meidän papereissa tällä hetkellä 17 kisapelaajaa varauksellisesti, mutta tässä on ollut monella loukkaantumisia pitkin kesää ja syksyä ja erinäisiä vammoja joten ne pitää nyt käydä ajatuksella läpi ja pohtia kuinka monta puolikuntoista kannattaa kisajoukkueeseen valita"

Ketkä EFT:n ryhmästä ovat kisoissa ja ketä pitäisi ulkopuolelta nostaa kisakoneeseen?

Pelaajista suurin osa on koottu kolmesta seurasta: OLS, Classic ja SB-Pro. Näistä kaikista on otettu viisi pelaajaa mukaan.

Naisten joukkueen valitut ja Kuussaaren kommentit löytyvät täältä.

Naisten turnauksen pelit:
Pe 1.11. klo 20.00 Ruotsi - Suomi
La 2.11. klo 15.30 Sveitsi - Suomi
Su 3.11. klo 16.00 Suomi - Tshekki

Tyttöjen U19 joukkue pelaa saman aikasesti ja Jukka Kouvalainen on valinnut oman ryhmänsä turnaukseen.

Tytöilläkin on tähtäimessä MM-kisat, jotka pelataan toukokuussa Puolassa. Kouvalaisen kommentit nyt valitusta ryhmästä suhteessa tulevaan kisajoukkueeseen:  "- Kisat lähestyvät ja tarkkailu kiihtyy. Pyrimme valmennustiimimme kanssa olemaan tehokkaita tarkkailuissa ja löytämään juuri sen oikean ryhmän kevään päätapahtumaan. EFT:hen lähtee nyt osa ringissä olevista pelaajista ja seuraamme vielä laajalti pelaajia, jotka eivät tähän tapahtumaan päässeet mukaan."

Tyttöjen joukkueen valitut ja Kouvalaisen kommentteja löytyy täältä.

Tyttöjen turnauksen pelit:
Pe 1.11. klo 11.00 Suomi - Tshekki
La 2.11. klo 13.00 Sveitsi - Suomi                                                                              
SU 3.11. klo 13.00 Ruotsi - Suom

Viikonlopun pelit (19.-20.10.)

Tässä taas viikonloun pelit kerättynä. Ennakoita ei tällä kertaa ihan kauheasti löytynyt.

La 19.10.

Liiga
18.30 TPS – Happee, Leaf Areena, Turku

1.divisioona
14.00 JoKa – ÅIF, Joutsenohalli
15.00 FBT Karhut – SPV, Urheilutalo, Pori
15.00 SB VantaaHatsina, Myyrmäen urheilutalo, Vantaa
18.30 FBC TurkuRSB-Team, Sport Garden , Turku
18.30 Indians – O2jkl, Tapiolan uh, Espoo

Tyttöjen SM-sarja
14.00 SB-Pro – Koovee, Campo Sport, Vantaa
14.30 Classic – KaPa-65, Tenniskeskus, Tampere
17.00 JoKa – Merikoski SBT, Joutsenohalli
18.30 NST Future – OLS, Liikuntakeskus Areena, Lappeenranta
18.30 PSS – Erä, Aurora, Porvoo

2.divisioona
10.00 Etelä, Lohko 1, Kauklahti, Espoo
10.00 Etelä, Lohko2, Loviisan Liikuntahalli
11.00 Länsi, Hanhivaaran lk, Salo

Su 20.10.

Liiga
15.00 NST – Koovee, Lappeerannan urheilutalo
18.30 Sheriffs – Happee, SB-Areena, Turku

1.divisioona
12.00 FBT Karhut – RSB-Team, Urheilutalo, Pori
14.00 JoKa – Steelers, Joutsenohalli
14.30 Crackers – ÅIF, Karjuvuoren UT, Kotka
15.00 SB Vantaa – O2jkl, Myyrmäen UT, Vantaa
16.00 FBC Turku – SPV, Sport Garden, Turku
17.30 Indians – Hatsina, Tapiolan UH, Espoo


Tyttöjen SM-sarja
15.30 NST Future – Merikoski SBT, Liikuntakeskus Areena, Lappeenranta
16.00 KaPa-65 – Koovee, Pohitulli, Uusikaupunki
17.00 Erä – Classic, Mosahalli, Helsinki
17.00 JoKa – OLS, Joutsenohalli

maanantai 14. lokakuuta 2013

Viikonlopun tulokset (12.-13.10)



Liiga
Papas – Sheriffs 5-5JA
OLS – TPS 10-1
ClassicNST 12-2 - Pääkallon raporti
PSSM-Team 3-2
SB-Pro – Happee 9-8

Classic – Koovee 8-5 - Pääkallon raportti
OLS – Sheriffs 10-3
Papas – TPS 4-3
Happee – NST 6-3
Classic, OLS ja SB-Pro jatkavat sarjaa puhtaalla pelillä.

1.divisioona
ÅIF – Indians 7-3

Tyttöjen SM-sarja
Koovee – PSS 8-2
SB-Pro – Erä 10-3

2.divisioona

Sisä-Suomi
SCU - Pisku 1-5
YPA - SBS Tamppi 3-2
FoSu - RSS Panthers 1-1
MIG - Classic II 3-3
SBS Tamppi - PirPi 2-3
FoSu - Pisku 2-3
RSS Panthers – SCU 4-1
Classic II - YPA 1-1
MIG - PirPi 2-2

Raportit: Pirkat
C-Tyttöjen SM-sarja
Ensimmäisen turnauksen tulokset

Rangers - M-Team 2-4
PSS - ÅIF 8-0
Erä - Rangers 2-1
SB Heinola - PSS 0-2
ÅIF - Pirkat 1-6
SB-Pro - Erä 2-0
Indians - SB Heinola 2-1
Pirkat - HK Dynamo 4-2
M-Team - Indians 3-1
HK Dynamo - SB-Pro 4-2

perjantai 11. lokakuuta 2013

Viikonlopun ottelut (12.-13.10.)



Viikonlopun ottelutarjonta ja joukkueiden ennakkoja. Ennakot tuplapeleistä linkitetty vain kerran.

La 12.10.

Liiga
14.00 Papas – Sheriffs, Kajaanihalli
15.00 OLSTPS, Linnanmaan lh, Oulu
18.00 Classic – NST, Tampere Areena
18.30 PSSM-Team, Aurora, Porvoo
18.30 SB-Pro – Happee, Campo-Sport, Vantaa

1.divisioona
15.00 ÅIF – Indians, Ingman Areena, Sipoo

Tyttöjen SM-sarja
18.00 Koovee – PSS, Spiral salit, Tampere

2.divisioona
11.00 Sisä-Suomi, Janakkalan lh ja Ylöjärven liikuntakeskus

Su 13.10.

Liiga
15.00 Classic – Koovee, Tampere Areena
15.00 OLS – Sheriffs, Linnanmaan lh, Oulu
16.00 Papas – TPS, Kajaanihalli
18.30 Happee – NST, Monitoimitalo, Jyväskylä

Tyttöjen SM-sarja
18.30 SB-Pro – Erä, Campo-Sport, Vantaa

C-Tyttöjen SM-sarja
9.45 Ruskeasuo, Helsinki
Ennakot: Indians