Sivut

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Liigakarsinnan ennakkoa




Tulevana viikonloppuna käynnistyvät myös liigakarsinnat ja tässä ennakkoa niihin peleihin. Mukana ovat taas myös veikkaukset. Veikkaaminen on kohtuullisen haastavaa, sillä lohkojen tasoeroista on vaikea sanoa mitään.

Sheriffs – Papas

Sheriffs on noussut kausi /sarjataso tahtia kaksi edellistä kautta ja edelleen tarjotaan mahdollisuus nousuun korkeimmalle sarjatasolle. Papas oli jo viime kaudella karsimassa, mutta liigajoukkueista SPV oli parempi. Otteluparin hävinnyt kohtaa karsinnan toisella kierroksella liigan M-Teamin.  

Tässä ottelusarjassa kotiedulla saattaa olla suurin merkitys. Ensin pelataan lauantaina Turussa ja heti perään sunnuntaina Kajaanissa. Molemmat joukkueet joutuvat siis matkustamaan, joten se syö Papasin kotipelistä hiukan etua. Toisen pelin valmistautuminen (palautuminen, matkustus ja lepo) ovat suuressa roolissa, koska pelien välillä on vain hieman yli 20 tuntia aikaa ja reilun 600 kilometrin etäisyys. Jos ottelusarja menee kolmanteen, niin se pelataan tiistai-iltana eli arkipelinä. 

Sheriffsien tehokkaimpina kaudella häärivät Elina Nummi (10+15) ja maalipörssin ykkönen Tiina Hoikkala (21+3). Maaliin Sheriffeillä on laittaa lohkon toiseksi parhaan torjuntaprosentin omaava Mia Suominen (87,57 %). 

Papasin tehokkaimpia kaudella ovat olleet Sinit Markkanen (17+5) ja Mikkonen (13+8). Papasin maalilla Meiju Karppinen pelasi runkosarjan torjuntaprosentilla 87.10, joten sillä osastolla suurta eroa ei tilastoissa ole.

Veikkaus:
Lohkojen väliset vertailut ovat aina hiukan hankalia, mutta tuntuma on, että lännen lohko olisi ollut tasaisempi ja hieman itälohkoa kovempi. Itälohkossa taas kaksi parasta olivat jo selvillä hyvissä ajoin. Papasin ainoa sauma suoraan nousuun on voittaa ensimmäinen peli Turussa, sillä vaikka voittaisivat kotona toisen pelin, niin arkipelissä eivät tule Sheriffejä kaatamaan. Sheriffs nousee liigaan 2-1 voitoin.  Kajaanissa varmasti toivotaan, että ottelusarja menisi poikki jo kahdessa pelissä.

Otteluohjelma:
9.3. 18.00 Sheriffs – Papas, Kilosport, Turku
10.3. 18.30 Papas – Sheriffs, Kajaanihalli
12.3 19.00 Sheriffs – Papas, Leaf-Areena, Turku (tarvittaessa) 

Crackers – SB Vantaa

Lohkokakkosten kohtaamisessa taistellaan pääsystä haastamaan liigan kymmenes eli PSS. Crackers saavutti tähän sarjaan kotiedun.

Crackersin kausi on ollut nousujohteista ja talven aikana hinasivat itsensä toiselle sijalle sarjataulukossa. He takoivat runkosarjassa kaikkein eniten maaleja (molemmat lohkot yhteensä). Tehokkaimpina joukkueessa pelasivat, syöttöpörssin ykkönen Ada Väisänen (9+32) ja maalipörssin kolmonen Sara Piispa (20+10). Janita Spännäri on maalilla pelannut kohtuullisen hyvällä torjuntaprosentilla.

SB Vantaan riveistä löytyy liigakokemusta ja kokemusta myös karsinnoista. Jenni Rautanen vei länsilohkon pistepörssin kohtuullisen selvästi tehoin 20+15. Myös Vantaan toiseksi parhaalla Kati Kivimaalta (10+12) löytyy myös tarvittavaa tehokkuutta. Riive Tamm maalissa pelasi kauden koko I-divisioonan parhaalla torjuntaprosentilla ja tulee olemaan tärkeässä roolissa tässä otteluparissa.

Veikkaus:
Crackersin joukkue on nuori tulevaisuuden joukkue, jossa tehdään hyvää kehitystyötä. Tällä kaudella se ei veilä riitä karsinnan toiselle kierrokselle, vaan SB Vantaa vie otteluparin ja suoraan kahdella pelillä.  Vaakakuppi kääntyy Vantaalle nimenomaan kokeneiden ja tehokkaiden pelaajien takia. Voitot menevät siis tässä sarjassa 0-2.

Otteluohjelma:
8.3. 18.00 Crackers – SB Vantaa, Karhuvuoren UT, Kotka
10.3. 14.30 SB Vantaa – Crackers, Myyrmäen UT, Vantaa
11.3 18.00 Crackers – SB Vantaa, Karhuvuoren UT, Kotka (tarvittaessa)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti