Sivut

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Naisten sarjajärjestelmästä



Kultamitaleita on vielä naisissa ja tytöissä jaossa, mutta ajatuksena tässä vaiheessa on herättää keskustelua sarjajärjestelmästä ja sen kehittämisestä. Pääkallossa.fi:ssä on keskustelua miesten sarjojen kehittämisestä (2. divisioonan alla) ja jotain samantyyppistä kehityskeskustelua tarvittaisiin myös naisten puolelle. 

Seuraavassa esitellään yksi malli (koska jostain on pakko aloittaa) ja toivottavasti jollain foorumilla asiasta saataisiin keskustelua aikaiseksi, sillä vaihtoehtoja varmasti riittää. Äärimmäisen tärkeää olisi saada liigasta sellainen paikka, jonne päästäisiin vain pitkäjännitteisellä ja määrätietoisella työllä ja tietenkin siellä pysyminen vaatisi joukkueilta jatkuvaa toiminnan kehittäistä (esim. junioripuolella).
 
Liiga

Aloitetaan naisten liigasta, koska sen tulee olla kilpailullisten joukkueiden päämäärä ja sinne päästäkseen pelaajan pitäisi olla oikea urheilija. Nyt sarjaan pääsee liian helposti ja pelaajien on kohtuullisen helppo hankkia liigapelaajan status. Nyt esitettävässä mallissa liigasta pudotettaisiin kaksi joukkuetta eli sinne jäisi 10 joukkuetta. Kahdeksan parasta nykyiseen malliin playoffeihin ja sijat 9.-10. karsintaan. Yhtään joukkuetta ei siis putoaisi suoraan, vaan nousu tapahtuisi aina tasonmittauksen kautta.

1. divisioona

Tulevan kauden yksilohkoinen 1. divisioona on äärimmäisen kallis sarja ja se voi jopa olla liigaakin kalliimpi, mutta erityisesti se on paljon aikaa vievä sarja. 

Alla on veratilu liigan ja 1. divisioonan tulevan kauden (2013-14) kilometreistä. Näissä ei ole otettu huomioon tuplapeliviikonloppuja eli jokainen matka on laskettu erikseen. Ovat myös aika karkeita etäisyyksiä, mutta kertonee suunnan. SB-Pro on laskettu Helsingissä pelaavaksi ja matkat lasekttu sen mukaan.

Liiga
Km

1. div
Km
OLS
6077

OLS II
5358
NST
3094

Papas
4826
Happee
2763

SPV
3606
TPS
2471

FBT Karhut
3509
Sheriffs
2471

JoKa
3314
Classic
2094

LoSB
3005
Koovee
2094

Crackers
2981
PSS
1991

Indians
2819
SB-Pro
1846

O2jkl
2789
Erä III
1846

Hatsina
2778
M-Team
1846

SB Vantaa
2648
Tiikerit
1791

ÅIF
2643
ka.
2532

ka.
3356

1. divisioonassa matkustetaan keskimäärin yli 800 kilometriä enemmän ja se on euroissakin aika paljon. Tästä syystä luopumisia tullaan näkemään ja ensimmäiset huhut luopumisista onkin jo kuultu. Jos luovutuksia tulee, niin listan ykkönen lisäisi kilometrejä etelän joukkueille, sillä kyseisen listan ykkösenä on RSB-Team Rovaniemeltä. Toisena listalla on FBC Turku.

Vaihtoehto A. 1. divisioona pelattaisiin kahdessa 8 joukkueen lohkossa ja kaksinkertaisen sarjan jälkeen molempien lohkojen neljä parasta pelaisivat joko sarjamuotoisesti tai playoff-tyyppisesti liigakarsintoihin pääsystä. Sijoille 5-8 sijoittuneet pelaisivat oman sarjansa putoamista vastaan.

 Sarjamuotoisesti pelattaessa alkusarjan kohtaamiset jäisivät voimaan ja runkosarjassa kohdattuja joukkueita vastaan ei enää pelattaisi ja pelejä tulisi näin jokaiselle joukkueelle kahdeksan lisää ja yhteensä kauden aikana (ilman karsintoja) 22. Kaksi heikointa putoaisivat suoraan ja kaksi seuraavaa karsintaan.

Vaihtoehto B. 1. divisioona pelattaisiin kahdessa 10 joukkueen lohkossa.. Lohkojen välille voitaisiin järjestää playoffit (lohkoykkönen kohtaisi toisen lohkon nelosen jne.) tai sitten lohkoykkönen kohtaisi toisen lohkon kakkosen ja tämän parin voittaja liigakarsintaan. Lohkojen viimeiset putoaisivat suoraan ja toiseksi viimeisiksi sijoittuneet karsintaan.

2. divisioona

Nykyisellään 2. divisioonan ja 1. divisioonan välissä on liian suuri ja hyppäys on sekä rahallisesti että ajallisesti.  Lisäksi karsintajärjestelmä loppusarjoineen on saanut erittäin paljon huonoa palautetta joukkueilta. Ei yhden viikonlopun aikana pelatuissa viidessä pelissä välttämättä nähdä joukkueiden parasta.

2. divisioonan sarja voitaisiin pelata neljässä alueellisesti jaetussa 10 joukkueen lohkossa. Jokaisen lohkon kaksi parasta pelaavat 1. divisioonan sarjamääräyksin (täysimittaiset pelit) paikoista suorasta noususta ja karsintapaikoista.  Karsinnan ensimmäisellä kierroksella lohkojen ykkösille arvottaisiin lohkokakkosista vastustajat. Toisella kierroksella parien voittajat nousisivat suoraan ja kakkoset vielä tasonmittaukseen 1. divisioonan joukkueiden kanssa. Tässä järjestelmässä siis tuo valtakunnallinen loppusarja heitettäisiin romukoppaan. Samalla joukkueet saisivat karsinnoissa pelata noita täysimittaisia pelejä ja näkisivät mitä se vaatii. Tällä kaudella 1. divisioonaan nousseet joukkueet (JoKa ja OLS II) eivät pelanneet sarjassa yhtään täysimittaista peliä.

Alemmat divisioonat

3. divisioona ja tarvittaessa 4. divisioona olisivat nykyisen kaltaisia alueellisia, joista järjestettäisiin erilliset karsinnat ylempään divisioonaan.

5 kommenttia:

  1. Pakko tarttua noihin ehdotuksiisi hieman. Täysin samaa mieltä siitä, että liiga on tylysti kärjistäen täynnä vapaamatkustajia. Pelkkä "liigastatus" riittää heille, eikä olla aidosti valmiita tekemään töitä vastuullisemman roolin eteen, vaan tyydytään penkillä istumiseen. Vaan muutamilla seuroilla liigassa on vara käännyttää nämä tapaukset pois, sillä vetoa näihin seuroihin riittää. Valtaosa joukkueista kumminkin sellaisia, joiden on rinki täytettävä pelaajilla, jotka eivät ole valmiita panostamaan niin paljon kuin taso vaatii.
    Moni tykkää huudella valmennuksen vastuuta tälläisissä tilanteissa, mutta yksikään valmentaja ei totea kauden alla, että nyt mennään tällä kovalla 12 hengen ringillä ja muut saa mennä kotiin kasvamaan. Ei muita vaihtoehtoja kuin 10 joukkuetta, jos aidosti halutaan kehittää liigan tasoa.

    Divarin kohdalla pakko kummeksua mielipidettäsi. Sarjan tulisi aidosti valmistaa joukkueita liigaan ja kasvattaa pelaajia liigaseuroille. Jos joukkuemäärää lisätään ollaan samassa tilanteessa kuin liiga eli joukkueet täynnä pelaajia, jotka eivät tasolle kuulu. Miksi tämän sarjan kohdalla pitäisi vaatimustasoa tiputtaa? Ero liigaan kasvaisi entisestään ja keskustelu liigan kilpailukyvyn nostamisesta alkaisi tuntua varsin tekopyhältä, kun samaan aikaan divarin tasoa tiputettaisiin. Ensi kauden malli, jossa 12 joukkuetta, on mainio lähtökohta naissalibandyn maanlaajuiselle kasvojenkohotukselle. Pelkästään kustannukset takaavat sen ettei pelleilemään lähdetä ja sarja tulee todella tuottamaan pelaajia liigaan. Tällöin voisi liigaankin joskus löytyä se 12 joukkueellista sinne kuuluvia pelaajia, eikä nousukynnys joukkueilla olisi niin jyrkkä kuin nyt. Kallistahan se leikki on, sen myönnän, mutta se ero yleensä harrastelulla ja kilpaurheilulla onkin (ja siihenhän tässä pyrittiin?).

    Mitä taas tulee noihin 2.divarin loppusarjoihin, niin pakko vaan hymähtää kitinöille. Raskaudeltaan tuo viikonloppu vastaa paria peräkkäistä vieraspeliä divarissa ja näitähän tulee kaudella monta. Jos resurssit ei riitä tuon karsintaturnauksen selvittämiseen, ei divariinkaan ole mitään asiaa. Tällä hetkellä nuo turnaukset ovat hienoja kauden huipennuksia ja mittaavat hyvin monia oleellisia asioita divarissa pärjäämisen kannalta. Valmius reissata kauas alueellisiin peleihin tottuneilla, ringin koko (kahdella vitjalla tulis aika pitkä kausi ylempänä) ja harjoittelun laatu (nyyh, me ei esitetty parastamme, kun ei jaksettu) pitää olla kunnossa, jos aikeita nousta.

    Yleisesti sarjajärjestelmät 2-4. divisioonissa ovat kohdillaan. Tekemisen ja laadun parannukseen vaaditaankin nyt vain se jokaisen pelaajan aito halu kehittyä ja valmennuksien kyky vastata huutoon. Sarjajärjestelmiä voidaan pyöritellä maailman tappiin, mutta ei se touhu edisty jos pelaajilla ei ole kipinää ja tahtoa kehittymiseen.

    Ja erimieltähän ei luonnollisesti saa olla mistään.

    -Jere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutun tarkoituksena olikin herättää keskustelua. Hyviä pointteja ja osa mainitsemistasi asioista on varmasti kohdillaan. Ja samaa mieltä siinä suhteessa, että sarjajärjestelmällä ei laauta saada, vaan se tapahtuu seuroissa ja jokaisessa yksittäisessä harjoituksessa.

      Tässä esitelty malli oli siis pyramidimallinen. Divarin ja kakkosen välillä on tällä hetkellä liian iso ero sekä taloudellisesti että kilpailullisesti. Loppusarjasta luopumiseen syynä on lähinnä tuo yksittäisiin peleihin valmistautuminen. Nyt niitä ei tule kuin karsijoille. Länsirannikolla oli käytössä tuo Playoff-systeemi eli siellä pelanneille tuli yksi yksittäinen peli. Ensi kaudella saadaan tuosta yksilohkoisesta mallista hiukan enemmän tietoa ja sitten ollaan sen suhteen viisaampia.

      Erimieltä saa ainakin täällä olla, sillä muuten ei mitään keskustelua synny....

      Poista
    2. 2.-3. ja 3.-4. divarien väliinkin olisi hyvä saada enemmän vaihtuvuutta ja karsintapelit suoran nousijan lisäksi.

      Poista
  2. Ja voisiko joku raottaa hieman verhoa noiden divarin luopumisten suhteen? Juorut kiinnostaa aina ja olisiko rovaniemellä aidosti resursseja pompata tilalle?

    VastaaPoista
  3. Pari kertaa tullut eteen tuo lyhyistä peleistä pitkiin siirtyminen, eikä siinä ole ollut ongelmia, kun rinki ollut laaja. En näe niitä siis välttämättömyytenä karsintavaiheessa ja tuo kustannuspuolikin pitäisi kaikilla olla tiedossa.

    Miesten kakkoseen on väkisin puskettu tuo karsintamalli, jota oletan sinun tarjoavan myös naisten puolelle. Aikaa sen läpivientiin ei vaan ole ja se ei takaa parhaiden nousua, kun kovimmat sakit voi kohdata jo ensimmäisellä kierroksella.

    Muutenkin tasoerot aika hyvin kaikilla tiedossa ja se mitä ykkösen pelit vaativat. Joutseno mainio esimerkki tällä kaudella siitä, että vaikka sarjapelit oli läpsyttelyä, duunia painettiin kovaa?, nimenomaan tätä tulevaa silmälläpitäen.

    Tuossakaan kohtaa en näe ongelmia muuta kuin yleisessä harjoittelukulttuurissa. Jättäkää vaan se kakkosen finaaliturnaus rauhaan. Hieno huipentuma.

    Ja täällä ehkä saa olla eri mieltä, mutta ei meikän kanssa:)

    -Jere

    VastaaPoista